7.1.2017

Ennen päivän laskua.



Lumi satoi yöllä myrskyten. Päivällä lämpötila nousi nollan tietämille. Aurinko paistoi. Oli ihana sää pulkkailuun. Kyllä kunnon pulkkamäkeä olikin odotettu. Ja kyllä, laskin minäkin. Olen vakavasti sitä mieltä, että aivan kuten keinuminen, on myös mäenlasku asioita joita aikuistenkin olisi syytä tehdä.

Auringon alkaessa painua mailleen nousi hetkeksi sumu. Kaikki oli hetken kuin sadusta.

6.1.2017

Ratiritiralla tuli talvihalla.




Hiphei hurraa! Kotikulmien pulkkamäki on valloitettu! Lunta ei ole kuin nimeksi, mutta pakkanen on paukkunut liki 20 asteessa. Pulkka on luistanut, lapset riemuinneet ja posket tulleet punaiseksi. Nämä kuvat nappasin sillä aikaa kun lapset pulkkailivat. Aurinko ja jääkiteet saivat maiseman kimmaltelemaan.

Nyt pakkanen on laskenut ja lumisade on ehkä alkanut. Viikonloppuna siis pulkkaillaan! Rentoa loppiaisiltaa ja viikonloppua kaikille!

5.1.2017

Vegaanihaaste.



Tänä vuonna päätin tarttua Vegaanihaasteeseen. Kyseessä ei ole hyppy tuntemattomaan, sillä kasvisruokapainotteisesti olen muutoinkin elellyt ja kasvisruoka on sitä mistä eniten pidän. Kalaa, munia ja maitoa olen kuitenkin tähän asti syönyt. Ja joskus harvoin lihaakin. Syinä haasteeseen ovat niin eettiset, ekologiset kuin terveydellisetkin syyt. Mä en yksinkertaisesti tykkää siitä olosta, joka lihansyömisen jälkeen tulee. Kasvisruokaa syömällä olo on paljon kevyempi.

Vegaaniruoka ei ole minulle mikään uusi tuttavuus. Olen sitä syönyt ja kokkaillutkin. Vegaanihaaste tuntuukin nyt lähinnä antaneen minulle inspiraation kokeilla jotakin uutta sekä innostusta parantaa syömisteni koostumusta parempaan suuntaan. Helposti sitä kangistuu niihin samoihin vanhoihin kaavoihin. Esimerkiksi pastakastikkeen soijarouheesta olen  tehnyt kymmenen vuotta kutakuinkin samanlaisena.

Kala, kananmunat ja maito ovat olleet osana ruokavaliotani ehkä osittain laiskuuden vuoksi. Kuitenkin sen proteiiniannoksen voi saada myös vegaaniruokavaliosta. Toivonkin nyt haasteen motivoivan minua koostamaan ruoka-annokseni paremmin. Joskos silloin ei niitä "syön kaiken mitä eteeni tulee" -hetkiä tulisi. Kalan syömisen lopettamisen puolesta puhuu sekin, että taidan olla sille vähän allerginen.

Ihan mahtavaa on, että kasvis- ja vegaaniruokaa on tänä päivänä niin helppo saada. Kauppojen valikoima on lisääntynyt huimasti täällä Porissakin. Joskin tuossa joulun alla totesin, että eineksiä sun muita kyllä löytyy helposti joka kaupasta, mutta esimerkiksi seitanin valmistukseen tarvittavia aineksia ei ihan joka kaupasta löydä. Ja ravintoloistakin saa vegaaniruokaa! Erityismaininta täytyy antaa Porin uudelle Turo's Heavy Kebabille, jonka vegaaninen falafelpita oli todella nam.

Lapsille kaikki meikäläisen vegaanikokkailut eivät uppoa. Nyhtökauraa he inhoavat. Härkiksestä tehty vegaaninen makaroonilaatikko maistui kuulemma oudolta. Härkis tortillan täytteenä kyllä maistui. Mutta onneksi tyypit kuitenkin mielellään maistavat uusia makuja ja ehkä sieltä vielä uusia mieleisiäkin löytyy. Se samanlaisena pysynyt soijarouhekastike kyllä maistuu. Pienin eläisi mieluusti hedelmillä. Kuulemma.

Kasvisruokaa tai vegaanista ruokaa syömällä en tahdo ajaa suomalaista maanviljelystä ahdinkoon. Kyllä sitä ahdinkoa ovat enemmän aiheuttaneet tuottajahintojen alentamiset ja muut muutokset. Kasviksissa suosin mielelläni suomalaista ja lähellä tuotettua. Optimisti minussa jaksaa uskoa suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon jatkuvuuteen ja uudistumiskykyyn. Oikeastaan näen sen ihan välttämättömyytenä ja toivon todella myö päätöksenteossa huomioitavan kotimaisen ruoantuotannon turvaamisen. On ollut ilo huomata uusien, nyhtökauran ja härkiksen kaltaisten, innovaatioiden esiin marssia.

Ehkä kaikkein eniten minun tulee ikävä kermakakkua, marenkia ja jäätelöä. Mutta niiden syöminen nyt ei muutenkaan ole osa mitään optimaalista ruokavaliota.

P.S. Kuvissa makaroonilaatikkoa K-Ruoka sivustolta löytyvällä ohjeella sekä omasta päästä taiottua porkkanalinssikeittoa. Niin ja sämpylöitä Panelian rivimyllyn sämpyläjauhoista. Kaikki vegaanista siis.

3.1.2017

Tervetuloa uusi vuosi.

Uusi vuosi vaihtui perheen parissa. Vuoden vaihtuessa katselimme raketteja Porin Etelärannassa. Tuskin missään muualla kuin Porissa uusi vuosi ja Suomen juhlavuosi voi alkaa Satakunnan laulun, Finlandia-hymnin, Joutsenlaulun ja Patasydämen tahtiin ammutuin raketein. Reaktioni tähän liikkuu jossain liikutuksen, ilon, absurdiuden ja hulluuden välimaastossa. On tää Pori vaa tämmöne paikka, että. En edes yrittänyt napsia hyviä kuvia, sillä halusin nähdä ilotulituksen muutoinkin kuin linssin läpi. Räpsin kohti taivasta ja muutamassa kuvassa jopa näkyikin jotain.

Tänään onkin jo kolmas päivä tätä uutta vuotta. Mies palasi töihin, lapset lomailevat vielä tämän viikon. Minunkin kaiketi pitäisi saada jälleen jotakin aikaiseksi. Talvikin saapui. Lunta on juuri ja juuri sen verran, että pulkka luistaa pienessä mäessä. Ja pakkasta sen verran, että luistelukenttiä jäädytetään. Ehkä huomenna riennämme luistelemaan.

Tänä vuonna toivon voivani liikkua, kirjoittaa, kokkailla ja seikkailla luonnossa. Voi kumpa tämä vuosi kietoutuisi näiden asioiden ympärille! Toivon kehittyväni näissä asioissa ja tietenkin myös ihmisenä. 

Vuotta 2016 saan kiittää liikunnan ilon löytymisestä. Luulin sen jo monta kertaa löytäneeni, mutta nyt epäilen minun ja liikunnan löytäneeen toisemme lopullisesti. Jotenkin se on nivoutunut jo osaksi elämää. Vuoden 2017 eka ct-treeni tuli tehtyä heti uudenvuodenpäivänä ja monta on toivottavasti edessä, sillä ostin Lastaamolle vuosikortin. Mitään näkyvää kehitystä tuskin on tapahtunut. Käsivarteni ovat yhä kuin pulkannarut ja pötsi pömpöttää, mutta kaikenlainen jumitus on vähentynyt kummasti. Juoksemaankin tekisi mieli intoutua jälleen.

Juuri nyt minulla on suuri into kirjoittaa. Tieteellistä tekstiä, blogia, tarinoita... Mielessäni on tarinoita, joita en vielä ole osannut sanoiksi muodostaa. Minulla on kirjoittamisessa paljon opittavaa. Kirjoittaessani, sanojen piirtyessä paperille, huomaan tavoittavani jonkin rauhallisuuden tunteen. Siis siinä vaiheessa kun olen päässyt irti siitä pakokauhusta, että mitään ei synny.

Vuoden aloitan myös osallistumalla Vegaanihaasteeseen, josta voisinkin kirjoittaa ihan oman juttunsa. Ehkä siitä ei enää paluuta olekaan.

Ja luonto alkaa kotipihalta. Metsä näkyy kadun reunaan. Maailma on avara. Yritän raahata itseni useamin ulos, luontoon ja kotipihaa kauemmaksikin.